Jul 8, 2009

Korttitehdas / Card factory

Kesäkuussa tehtailin kortteja ihan urakalla. Ensin pääsi kummityttö ylioppilaaksi (hän kutsui meitä juhlimaan viikon kuluttua itse lakituksesta), sitten sai yksi serkku pojan ja parisen viikkoa myöhemmin toisenkin serkun perheeseen syntyi poika; tein vielä jälkimmäisen serkun vanhemmille onnittelukortin, he kun olivat lastenlasta odottaneet niin hartaasti. Vauvaonnittelukorttien mukana meni pienet sukat ja toiseen vielä pikkuriikkiset tumput. Nuo sukathan ovat Tuulan sukat (tunnetaan myös nimellä Junasukat), en valitettavasti löytänyt ohjesivua enää netistä. Tumppujen malli löytyi myös netistä, täältä.

Toisten sukkien väritys muodostui ihan sattumalta. Vanha lanka ei riittänyt molempiin sukkiin, mutta huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun olin kutonut ensimmäisestä varren. Sitä ei ollut enää jäljellä niin paljon, että olisin saanut edes varren toiseen sukkaan... Niinpä jatkoin jalkaosaan uudella langalla (sama väri, eri sävy) ja tein sitten toiseen sukkaan varren uudella ja jalkaosan vanhalla langalla.

Ai niin, ja teinhän minä kortin myös työpaikalle henkilölle, jonka kanssa tein pienimuotoista, mutta mukavaa yhteistyötä ja joka siirtyy uusien haasteiden pariin.


Malli: osa Kirsin (Love to Stitch) ilmaismallista
Design: a part of a freebie by Kirsi (Love to Stitch)





Vauvaonnitteluihin löytyi ilmaismallit näiltä sivuilta
Designs for baby cards are freebies from these pages


Malli: Freebie Token and Triflesin sivuilta
Design: Freebie from Token and Trifles


In June I made cards and nothing but cards (at least it felt like that :-) First my goddaugher graduated, then a cousin had a baby boy. A couple of weeks later another cousin had a baby boy, too, and I also wanted to make a card for his parents as I knew they had been waiting for a grandchild for such a long time. I also knitted small socks to go with the cards and a pair of tiny mittens, too.

The colours in the other socks happened by chance. I didn't have enough yarn for both socks, and after knitting the cuff of the first sock, I noticed that I didn't have enough yarn to knit the other sock, not even just the cuff with the same colour. So I decided to knit the cuff on the first sock with old yarn and the foot with the new yarn and vice versa on the other sock.


Oh, and I also made a card for a person at work, who is leaving to take another position.




Mittens: Design by Irina Niemelä

The socks go by the name Tuula's socks, or train socks, and they have such a lovely story. Unfortunately I didn't find the web page anymore.

Jul 6, 2009

Arvonta / Contest at Violarium's blog

Nyt on pakko mainostaa... on nimittäin niin hieno arvonta Violariumin blogissa!

***

I just have to advertise the contest at Violarium's blog, the prize is so wonderful!

Jun 28, 2009

Kesäpäivä / Summer's day

Lauantain hellepäivää oli mukava viettää rannalla:


Hiekkalinna ei ole itserakennettu :-)
The sand castle was not built by us :-)


En ole innokas auringonottaja, ihoni alkaa punoittaa niin helposti, joten vietin aikaa suojakertoimella varustettuna enimmäkseen varjossa. Mutta nautin täysillä lämpimästä, laiskasta päivästä järven rannalla ja uimassakin oli kiva käydä, monta kertaa. Tämä mökkikuntamme erämaajärven rannalla oleva hiekkaranta on niin ihana.


It was nice to spend a hot day at the beach. I'm not an eager sunbather, my skin rather turns red than tans, so I spent my time mostly protected by a sunscreen and the shade. But I fully enjoyed the warm, lazy day by the lake, it was so nice to go swimming, several times. This beautiful lake, and beach, is situated in the wilderness, in a national park.

Jun 25, 2009

Ihana! / So lovely!

Siis tämä pistelijän roskis, jonka sain Ritvalta (hänellä ei ole blogia) viime viikolla! Olen näitä kadehtien katsellut blogeissa, sillä Ritva on tehnyt näitä jo monelle pistelijälle. Tapasimme maaliskuussa ristipistoviikonloppuna Haukiputaalla, ja nyt Ritva halusi yllättää meidät siellä tapaamansa "etelän naiset", Mian, Kirsin ja minut, ikiomilla roskiksilla.

Tämä on niin ihana kaikin puolin, värit, malli, ja käyttöä sille tulee riittämään. Mukana se jo kulkee sinne minne käsityökassinikin...

Kiitos vielä kerran, Ritva, tästä ihanasta yllätyksestä, jonka kruunasi se, että se saapui sattumalta syntymäpäivänäni!


This stitcher's trash bag that Ritva (she doesn't have a blog) sent me last week is just so lovely! I've seen these on many blogs, as Ritva has made them already for all the ladies in her stitching group and for many others, too. The bag is her own design. I met Ritva during the stitching weekend in March, she is such a lovely person. And now she wanted to surprise us "Southern ladies" who she met during the weekend, Mia, Kirsi ja me, with our very own trash bags.

It is so lovely in every way, the colours, the design, and it is going to be in so much use. It will go everywhere in my stitching bag...

Thank you once again, Ritva, for this lovely surprise! And to top it off, it arrived by chance on my birthday!

Jun 19, 2009

Hyvää Juhannusta!

Happy Midsummer!



Jun 13, 2009

Yksivärinen vaihto / Exchange with one colour

Lennun yksivärisessä vaihdossa sain Marjalta näin ihanan paketin:


Upea pussukka ja kaunis rengaskoriste! Tuo koriste on tehty tosi taitavasti yhden yli tiheälle kankaalle, ja on kertakaikkisen kaunis! Ja pussukka on sanoinkuvaamattoman upea! Pidän kovasti molemmista. Kiitos Marja tästä ihanasta paketista!



Oman vaihtoni tein Keijunliljalle. Hän kertoi lempiväreikseen vihreän ja turkoosin, ja yhdeksi lempiaiheekseen iirinkieliset toivotukset. Niillä tiedoilla lähdin sitten suunnittelemaan pakettia. Valitsin pistelyyn Pomme de Pinin käsinvärjätyn langan (Eau d'Ange), josta jätin sinisimmät osat pois. Vaihdon väriksi valikoitui turkoosi, kun löysin Atalien langan sävyyn sopivaa puuvillaista neulelankaa, josta neuloin pakettiin samanväriseksi kaveriksi pienen liinan.


Tekstin pistelyyn löysin netistä, suomeksi se tarkoittaa terveyttä ja siunausta. Mallin kirjaimiin sain täältä (Celtic alphabet genarator). Kehyksen mallin löysin myös netistä, täältä. Pistelin työn yhdellä säikeellä kahden langan yli 36ct pellavakankaalle. Oli tosi mukava suunnitella tätä vaihtoa, josta Keijunlilja ilokseni kertoi pitävänsä kovasti.




I received a lovely lilac package from Marja in a monochrome exchange. The tag is very skillfully stitched over one on a very dense fabric, it's absolutely beautiful! And the small bag is so gorgeous! I like them both a lot! Thank you so much, Marja!

My exchange went to Gloriosa. She told her favourite colours are green and turquoise and that one of her favourite themes is Celtic blessings and wishes. With that information I designed a small hanging for her. I chose Pomme de Pin's handdyed floss (Eau d'Ange; I just left the blue shades out) for the stitching and a turquoise cotton yarn for the knitted doily (the exchange consisted of a monochrome stitching and a surprise of the same colour).

I found the text on the net (it translates as Health and a blessing). The design for the letters came from Celtic alphabet generator. I found the design for the border also on the net, from Stitching the Night Away. I stitched this with one strand over two on a 36ct linen.

Jun 7, 2009

Tunnustus / Award

Sain jo jokin aika sitten tämän tunnustuksen Mialta ja Kirsiltä. Lämmin kiitos teille molemmille!

Koska en millään pysty nimeämään yksittäisiä ihania blogiystäviä, haluan antaa tämän kaikille teille, joiden blogi löytyy tuosta sivupalkista. Osan teistä olen tavannut, osa on tuttuja blogien kautta.

I received this lovely award from Mia and Kirsi a while back. Thank you both!

As I am unable to name any single wonderful blog friend, I want to give this to all of you who are listed on my blog list.

May 16, 2009

...and finishes!

Proudly presenting small finishes from March, April and May :-)

This card was made for a relative, the design is a freebie of Ellen Maurer-Stroh:


And here's the Mothers' Day present, the tin top from Violarium's stitching weekend. It was the first box I've ever finished, but certainly won't be the last, it was fun to finish! I filled it with candy, but later my mother will turn it into a small jewellery box:

Design: Lilian Kok, letters from Free patterns online


And here are some knitted and felted flowers, the design (by Anne-Maija Immonen) is from the Novita magazine, Winter 2008 issue. A yellow flower went to adorn the coffin of my uncle's wife. The other flowers will remind me of the truly colourful and talented person who will be deeply missed by her husband, two young children and a big bunch of friends.



Olen minä jotain pientä saanut valmiiksikin.

Tuo Ellen Maurer-Strohin ilmaismallista tehty kortti meni huhtikuussa syntymäpäiväänsä juhlineelle sukulaiselle.

Äitienpäivälahjankin sain valmiiksi, tuon Violariumin ristipistoviikonlopun rasian. Tämä oli ensimmäinen rasia, jonka viimeistelin, mutta ei takuulla viimeinen, oli se niin mukava tehdä! Äiti sanoi tekevänsä tästä korurasian kunhan karkit on syöty.

Kukat puolestaan on kudottu ja huovutettu Novitan talvi 2008 -lehden mallin (suunnittelija
Anne-Maija Immonen) mukaan. Ajatus lähti itse asiassa siitä, että halusin kutoa kukan enoni vaimon arkulle, ja sopivaa mallia miettiessäni muistin nähneeni näitä kukkia blogimaailmassa. Niinpä yksi tuollainen keltainen kukka meni koristamaan arkkua. Saman tien valmistin muutaman muunkin kukan, nämä muistuttavat minua siitä värikkäästä, räiskyvästä, lahjakkaasta persoonasta, jonka poismeno jätti ison aukon tähän maailmaan, ja varsinkin enoni ja nuorten serkkujeni elämään.

May 9, 2009

WIPs...

To prove that I still do cross stitching and not spend all my time with the puppy :-) here's couple of wips.

I finally finished part 8 of Chatelaine's former Mystery XI (Celtic Garden). I've spent many months stitching this small part...




And I've also progressed with Chatelaine's Egyptian Garden, the center is done:


Kyllä minä vielä käsitöitäkin teen... vaikka en olekaan juuri muita kuin koiran kuvia julkaissut viime aikoina :-) Kahdessa ylimmässä kuvassa vihdoin viimein kahdeksas osa Chatelainen viime vuoden mysteerimandalasta (Celtic Garden), taisin pistellä sitä koko alkuvuoden...

Aloitin siitä jo yhdeksännenkin osan, mutta tässä viikonvaihteessa jatkan toisen Chatelainen kanssa. Egyptian Gardenista on keskusta tehty, ja jatkan siitä.


Hyvää äitienpäiväviikonloppua kaikille!

May 1, 2009

Snow much fun!

Snow is long gone (okay, two-three weeks :-), except in the photos... These (except the collage) are taken with my cell phone, so the quality is not so good.

I went ice fishing with a bunch of relatives on Easter (well, the men did, us women walked on the ice and sat by the fire), enjoying the wonderful weather. Aapo caught his first fish, the biggest bass from my cousin's pile of fishes, and ate it with great pleasure ;-)



The two photos of Aapo are from March, when he found some beard moss while we were walking in the woods.



Pääsiäisenä kävimme sukulaisten kanssa pilkillä. Oli niin nätti keli, että viihdyimme kalassa, ja nuotion äärellä, pitkät ajat. Aapokin sai ensimmäisen kalansa, se nappasi sen isoimman ahvenen serkkuni kalakasasta ja söi sen hyvällä ruokahalulla :-) Maaliskuisen metsälenkin aikana Aapo löysi naavaa, joka jäi hassusti roikkumaan sen suusta. Ylläolevat kuvat on otettu kännykällä, siksi ne ovat vähemmän tarkkoja.

Lumi on ihanaa, sanoo Aapo.